Tietoa ja terveyttä

Keinutuolin terveysvaikutukset ovat moninaiset

Keinutuolilla keinuttelemisella on paljon hyviä terveysvaikutuksia, sillä se muun muassa tuo helpotusta niskakipuihin ja rentouttaa. Jos haluat pitää keinutuolisi mahdollisimman kauan loistavassa kunnossa, tutustu myös kokoamiimme hoito-ohjeisiin.

Terveysvaikutukset

Keinutuolia on käytetty jo kauan synnytyskipujen helpottamiseen. Tämän lisäksi keinumisella on haettu helpotusta niska- ja selkäsairauksiin. Myös sydänsairaiden tiedetään ajoittain jopa nukkuvan keinutuolissa.

Apu useaan vaivaan

Tehtaallamme valmistettuja keinutuoleja on myös hyödynnetty terveyden parantamiseen. Me olemme valmistaneet sivusuunnassa keinuvan keinutuolin lääkärin määräyksestä tasapainohäiriöistä kärsivälle potilaalle ja TAYS:n synnytysosastolla ja äitiyspoliklinikalla hyödynnetään Urjala-jalaskeinua ja Karoliina-jousikeinua.
Toimitamme myös vuosittain vanhainkoteihin ja palvelutaloihin keinuja lepotuoleiksi ja harjoitusvälineiksi. Tehdyn tutkimuksen mukaan keinuminen nostaa vatsalihasten aktiivisuutta ja vaikuttaa selän sekä alaraajojen lihaksiin tuoden soluille voimaa ja edistäen verenkiertoa.
Keinutuoleja käyttävät mielellään myös ne, joilla on hengityselinsairauksia. Hengitystiet rentoutuvat keinuessa ja näin ollen keinuminen helpottaa mm. astmaatikkojen hengitystä.
Keinutuolissa keinuminen helpottaa raskaana olevien ja synnyttäneiden äitien oloa.

Hoito-ohje

Yhteystiedot

Hoito-ohje

Jotta saisit nauttia keinutuolistasi jatkossakin, annamme jokaiselle tuotteelle muutamia yksinkertaisia hoito-ohjeita.

Varo kosteutta ja lämpöä

Lämpimiä tai kosteita esineitä ei saisi koskaan laittaa suoraan lakatulle tai maalatulle pinnalle. Pinnat eivät kestä mm. kuumia mukeja tai pitkäaikaista kosteutta.

Puhdista kostealla pyyhkeellä

Likaantunut lakkapinta on helppo puhdistaa veteen kostutetulla siivouspyyhkeellä. Jos pinta on erittäin likainen, voi sekaan laittaa mietoa, väritöntä puhdistusainetta (ei sisällä ammoniakkia tai hankausainetta). Puhdistuksen jälkeen pinta pitää aina kuivata huolellisesti.

Poista syövyttävät aineet nopeasti

Voimakkaasti värjäävät tai syövyttävät aineet ovat syytä poistaa pinnalta välittömästi: maito, alkoholi ja puhdistusaine.

Ei nopeita lämmönvaihteluja

Huonekaluja ei saa altistaa liian nopean lämmönvaihtelun alaiseksi. Talvisaikaan ostettua huonekalua ei suositella sijoitettavaksi esimerkiksi lämpöpatterinvälittömään läheisyyteen. Tuotteen on lämmettävä normaalissa huoneenlämmössä.

Ei nopeita lämmönvaihteluja

Huonekaluja ei saa altistaa liian nopean lämmönvaihtelun alaiseksi. Talvisaikaan ostettua huonekalua ei suositella sijoitettavaksi esimerkiksi lämpöpatterinvälittömään läheisyyteen. Tuotteen on lämmettävä normaalissa huoneenlämmössä.

Suojaa ulkokalusteet

Ulkokalusteita suositellaan säilytettävän suojatussa ulkotilassa. Ulkokalusteita ei saa pitää suoranaisessa vesisateessa tai jättää talveksi lumihankeen.

Ulkokalusteiden öljyttyä puupintaa kannattaa hoitaa. Öljyä puupinta ulkokalusteisiin tarkoitetulla puuöljyllä muutaman kerran vuodessa. Älä tee sitä kuitenkaan liian usein, ettei pinnasta tule tahmea.

Ota yhteyttä ja kysy tuotteistamme lisää!

Urjalan Keinukaluste on laadullisesti Suomen johtava puuntyöstöalan yritys. Valmistamme tuotteet kokonaan käsityönä ja 100% kotimaisista raaka-aineista. Ota yhteyttä!